Risto Kivilahden asunto Ruskossa lämpeni vuoden 2019 lokakuuhun asti sähkökattilalla. Lämmitysmuotoja ja -remontteja oli vertailtu useamman vuoden ajan, mutta lämmitysremontteihin ryhtyminen tuntui kalliilta ja haastavalta. Suuren energiakulutuksen ohella myöskään sähkökattilan toiminta ei tyydyttänyt. Sisälämpötila heittelehti jatkuvasti 19-24 asteen välillä.
Lämpöpalvelut tarjosi helpon vaihtoehdon lämmitysongelmaan
Lämpöpalvelut oli yhteydessä Ristoon uuden konseptinsa tiimoilta. Sähkökattilan vaihtamisesta vesi-ilmalämpöpumppuun tehtiin säästölaskelmia ja päädyttiin siihen lopputulokseen, että lämmitysmuodon vaihtaminen alkaisi maksamaan itseään takaisin heti. Perinteiseen lämmitysremonttiin ryhtyminen olisi ollut kertakustannuksena suuri, joten Lämpöpalveluiden palvelumalliin tarttuminen oli helppo päätös.
Lämmitysremontti oli vaivaton. Sopimuksen teon jälkeen ei tarvinnut muuta kuin odottaa asennuksen toteutumista sovittuna ajankohtana. Asennus saatiin toteutettua päivässä ja asennusjälki oli siistiä. Myös asennuksen jälkeen apua on aina ollut saatavilla. Projektista kokonaisuudessaan ei ole löytynyt moitteen sijaa.
Säästöt näkyneet jo ensimmäisinä kuukausina
Vaikka vesi-ilmalämpöpumppu on ollut käytössä vasta muutaman kuukauden, ovat säästöt näkyneet heti sähkölaskulla. Kulutuslukemien vertailu marras-joulukuulta vuosilta 2018 ja 2019 avaavat energiasäästön nopeasti. Kulutus kyseisellä aikavälillä vuonna 2018 oli 8 119,08 kWh, kun taas 2019 samalla aikajaksolla kulutus oli pudonnut 4 401,60 kWh:in. Kokonaispudotus kulutuksessa on ollut huimat 45%!
Suurien säästöjen lisäksi myös asuinmukavuus on parantunut. Asunnon lämpötila pysyy vakiona ja jos lämpötilaan haluaa tehdä muutoksia, onnistuu se älypuhelimelta. Lämpimästä käyttövedestä ei ole ollut puutetta. Laite itsessään on hiljainen ja helppo käyttöliittymältään.
”Koko talon luonne muuttui, kun lämpötila pysyy vakiona.”
Risto Kivilahti, Rusko, Paritalo
Haluatko kartoittaa Riston asiakaskokemusta tarkemmin?
Ole häneen yhteydessä: risto.m.kivilahti (at) gmail.com